Ei mikään kuoleva kunta

Share |

Sunnuntai 16.11.2014 klo 8:45


Automatkalla Karstula Jyväskylä Karstula ehtii paitsi nähdä paljon, niin myös käydä mielenkiintoisia keskusteluja, kun saa hyvää porukkaa auton täyteen - Mielellään mennen tullen.

Viime lauantaina käytiin rakkaan maantiekonttorini sisätiloissa erinomaisia pohdintoja siitä mitä Karstulalle kuuluu ja mihin suuntaan sitä ollaan viemässä.

Hyvää palautetta sai aktiivinen rakentaminen. Laskettiin mm. yksi melkein valmis jäähalli ja ruokakauppa sekä alullaan oleva rivitalo. Edellisen päivän Unelmien tori kilpailun tulos: Kaksi ehdotusta, joista yhdistämällä ja yhteistyöllä saataisiin hyvä kokonaisuus. Sellainen karstusten näköinen juttu. Tiimimme jää innolla odottamaan tuloksia.

Haastammeko itsemme ja toisemme tarpeeksi kehittämään kuntaa?

Mitä Karstula on vuonna 2025 ja sen jälkeen?

Istuva hallitus on asettanut pienille kunnille haasteen. Karstulan osalta se tarkoittaa 4,4 % korotuspainetta kunnallisveroihin. Rahassa meillä yksi prosentti on reilut 500 000€. Pohjana tälle rahoituskriisille ovat valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ja samanaikaisesti tehtävät valtionosuusleikkaukset. On kuntia, joissa tämä uudistus antaa kaksinumeroisen (siis pilkun vasemmalla puolella) prosenttiluvun ja kymmenykset päälle.

Energiapuolella tavoite kotimaisen energian käytön kasvattamisesta (suom. kivihiilen tuonnin vähentäminen) on askeleen kotiinpäin turpeen verokohtelun ja energiapuun hinnoittelun kautta. Tuulivoiman vaihtoehtoa kotimaisen energian yhtenä muotona punnitaan tulevissa kuulemisissa ja lausunnoissa. Onnistuminen kotimaisen energian käytön lisäämisessä parantaa vaihtotasetta nopeammin kuin mikään muu konsti.  Kotimainen energia antaa mahdollisuuksia koko Suomen kehittyä. Haluammeko sitä, se on sitten toinen asia. Kahdesta pahasta pitäisi valita se pienempi.

Elämme lama-aikaa. Emme notkahdusta vaan syvää lamaa, jonka taittumisesta ei vielä ole kovinkaan kirkkaita merkkejä.

Kasvu syntyy yrittäjyydestä ja työstä. Ilman toista ei ole toistakaan. Tarvitsemme uusia tuotteita, innovaatioita ja tarvitsemme vientiosaamista. Uutta ei synny ilman ideaa, tuotekehitystä, markkinointia ja omintakeisuutta. Luovuus synnyttää ympärillään uutta.

Kuntien tehtävänä tulee jatkossakin olemaan ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen. On sanottu, että meille ei SoTe-uudistuksen jälkeen jää mitään tähdellistä tekemistä kuntiin. Olen eri mieltä.

Onnistumien elinkeinopolitiikassa luo työtä. Työ antaa turvaa arkeen, sekä työntekijöille että verotusjärjestelmämme kautta niille, jotka eivät voi työtä tehdä. Hyvinvointi on käsitteenä laaja, mutta se vaikuttaa kaikkeen. Hyvinvointiin panostaminen on usein panostamista johonkin sellaiseen, jota ei voi mitata, mutta jonka tiedämme olevan vastaus siihen mitä tarvitaan, jotta asiat voisivat muuttua.

Visionäärin silmät, kyky muuttaa päätökset tuloksiksi, ennakkoluulottomuus uutta kohtaan ja päätöksentekokestävyys. Niitä me tarvitsemme.

Nähdään,

Satu Koskinen