Poliitikon tekijä vai politiikan tekijä?

Maanantai 9.4.2012 klo 19:09 - Satu Koskinen

Keskustelu puheenjohtajuudesta käy vilkkaana ja värikkäänä.

Etsitään jälleen kerran (yli-)ihmistä, joka nostaa puolueen kannatuksen kahteenkymppiin ja ylikin. Ja nopeasti.

Sanoisin, että joka työpaikkailmoitukseen tässä vaiheessa vastaa, on varmasti tosissaan.

Puheenjohtajuus ja puheenjohtajana oleminen on haastava tehtävä.

Valituksi tuleminen on edellyttänyt enemmistön kannatusta. Pienimmissä yhteisöissä tästä ei aina edes äänestetä vaan valituksi tulee se, jonka kaikki hyväksyvät.

Yksi hyvä edellytys tehtävässä olisi puolueen tuntemus. Tieto siitä, mihin porukkaan on puheenjohtajaksi tullut.

Puolueissa puhutaan puolueohjelmasta, aatteesta ja jäsenistöstä. Näiden yhteensopivuudesta. Ja niin päin tietysti, että jäsen on mukana sellaisessa puolueessa, jonka hän kokee omakseen. Puheenjohtaja johtaa sitten puhetta tilanteessa kuin tilanteessa puolueen, siis puolueen jäsenten, haluamaan suuntaan.

Puheenjohtajaksi pitää olla pyrkyä. Siinä vaiheessa kun puheenjohtajaa vaihdetaan, odotetaan myös, että puolueessa jokin asia uusiutuu. Siirrytään uudelle vuosikymmenelle tai pestään kasvot. Joskus jätetään taakse jotain tai sitten jatketaan tiettyä linjaa. Käännetään lehteä.

Kuinka halutaan uudistua? Mistä halutaan päästä eroon, tai oppia pois? Isoja strategisia kysymyksiä vai onko kyseessä vain tykkäämisongelma? 

Mikä on puolueen strategia? Mitkä ovat ne kolmesta viiteen tärkeää asiaa, jotka ovat meille ne kulmakivet, joista emme luovu? Jaksamme käydä loputtomasti keskustelua siitä kuka laitetaan ja mille paikalle. Sen sijaan ”Mitä laitetaan?” jää usein miettimättä.

Meillä on upea porukka politiikan ammattilaisia ja asian harrastajia, joilla kaikilla on yhteinen aate – Keskustalaisuus.

Miten me haluamme sen arjessa näkyvän?

Kevätterveisin,

Satu

Avainsanat: Keskustalaisuus

Avauspuheenvuoroni kuntalaisillassa 29.3.2012

Perjantai 30.3.2012 - Satu Koskinen

Hyvää iltaa ja tervetuloa tähän kuntalaisten kuulemistilaisuuteen koskien kuntauudistusta, jota Suomeen suunnitellaan. 

Yleisessä keskustelussa  etsitään nyt vahvaa peruskuntaa, joka käyttää vähän rahaa peruspalveluihin, on taloudellisesti niin hyvässä kunnossa, että valtionosuuksien tarvetta ei olisi.

Kunnan olisi oltava kooltaan, siis myös maantieteelliseltä kooltaan, niin iso, että leveiden hartioiden olemassaolo takaisi toimeentulon, vaikka mikä tulisi.

Etsitään ikärakenteeltaan ihanteellista kuntaa, jossa nuoria ja vanhoja olisi sopivasti ja työtä tekeviä paljon. Tämän uskotaan ratkaisevan kuntien rahoitusvajeen, jota on olemassa.

Karstulassa me päättäjät olemme miettineet, että vaikka kaikki tämä toteutuisi, emme saisi talouteen muutosta aikaan ilman uusia yrityksiä ja niiden mukanaan tuomia työpaikkoja. Pelkillä julkisen talouden työpaikoilla ei Suomi pyöri.

Karstulan kunta on tuonut selkeästi esille oman kantansa pakkoliitoksiin. Me vastustamme niitä.

Me olemme valmiita yhteistyön syventämiseen, jos sillä on karstusten arkeen positiivinen vaikutus.

Ei siis yhteistyötä vain yhteistyön tekemisen vuoksi.

Karstulan kunnan vahvuuksia ovat ammattitaitoinen henkilökunta, hyvä palvelutarjonta niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella. Meillä rakennetaan tällä hetkellä ahkeraan. Kunnan tonttitarjonta on monipuolista ja tontteja on määrällisestikin hyvin tarjolla ja tulossa tarjolle.

Kunnassamme on elinkeinoyhtiö, joka vastaa pk yritysten kehittämistarpeisiin nopealla ja ammattimaisella otteella ja on lisäksi verkostoitunut ympäröivien kuntien kanssa.

Kunnan taloudesta voisi todeta, että velkaa on noin 14 miljoonaa, valon rahoja 9,3 miljoonaa ja nettovelka asukasta kohden on vähän yli 1000€. Joskus unohtuu, että kunnalla on toki muutakin omaisuutta kuin valon rahat. Rakennukset, tontit, metsä jne. Rakenneselvityskin toteaa, että kunnallamme on pelivaraa myös alhaisen veroprosentin kautta. Kaikilla kunnilla sitä ei ole.

Eilen mietimme puheenjohtajistossa mitkä palvelut kunnassamme ovat oikeastaan vähentyneet?

Valtion palvelut ovat siirtyneet säästösyistä kauemmaksi, mutta ne eivät varsinaisesti ole kunnan järjestämiä palveluita. Noita palveluja korvaamaan ovat tulleet lupa-autot ja nettipohjaiset ratkaisut, joilla asioita voidaan hoitaa. Tämä yhtälö ei ole kaikilta osin toiminut. Nettiyhteydet eivät toimi läheskään kaikissa kuntamme osissa niin hyvin, että asiat voitaisiin sujuvasti hoitaa tietokoneella kotoa.

Tähän haasteeseen Karstulan kunta vastaa jatkossa. Kunnassamme käynnistyvä laajakaistahanke takaa kuntalaisille mahdollisuuden nopeimpaan mahdolliseen verkkomaailmaan. Ottakaa hankkeesta hyöty irti.

Hyvä yleisö,

heitän teille kysymyksen. Mikä meillä oikeasti on huonosti? Mistä voisimme päätellä, että Karstula ei olisi vahva peruskunta, joka pystyy järjstämään kuntalaisilleen ne palvelut, jotka kunnan tehtäviin kuuluu?

Tämän illan tarkoitus on keskustella kuntauudistuksesta. Päättäjinä haluamme kuulla teidän mielipiteitänne kuntauudistukseen liittyen. Toivon vilkasta ja rakentavaa keskustelua kunnan asioista kanssanne täällä tänään. Tervetuloa myös minun puolestani tähän keskustelutilaisuuteen.

 

 

 

Kevättä ilmassa

Torstai 29.3.2012 - Satu Koskinen

Räystäs tiputtaa hiljalleen vettä, lumi sulaa ja aurinko lämmittää takinselkää mukavasti. Reilu kuukausi ja pelloilla on ”täysi rähinä” päällä. Eletään parasta vuodenaikaa tässä työssä.

Ennen oikeisiin töihin ryhtymistä on kuitenkin suoritettava jokavuotinen tukihaku. Luetaan tukiopas, joka laajuudessaan lyö taas laudalta edeltäjänsä, etsitään muutokset tälle vuodelle ja painetaan Enteriä. Haku on suoritettu. Tätä osaa työstä en koe kovinkaan mielekkääksi. Pakolliseksi kylläkin, mutten mukavaksi.

Politiikan puolella käymme painia kuntakoosta ja palvelujen hinnoista. Vuosittainen mantra tilinpäätöslukujen ilmestyessä on: ”Näin ei voi jatkua. ”Ensi vuoden suunnitteluun lisähaasteen tuo ennakkotieto siitä, että valtionosuuksia, siis kuntien tuloja, leikataan melko rajusti. Kuitenkaan puhetta ei ole ollut siitä, mitä lakisääteisiä palveluja hallitus aikoo esittää kunnista lakkautettavaksi., kun kerran rahojakin vähentää. Odotellaan, josko ohjeita tulisi. 

Valtionosuuksia kunnat saavat tietyn laskentakaavan mukaan lakisääteisten palvelujen, siis niiden tehtävien, jotka eduskunta kunnille lailla määrää, tuottamiseen. Rahaa ei tule ns. hupulointiin tai väärin perustein.

Kuntarakenneuudistuksen myötä käydään keskustelua, jossa ikään kuin paheksutaan kuntien valtionosuusriippuvuutta. ”On olemassa kuntia, joiden tuloista jopa yli puolet tulee valtionosuuksista”. So what? sanoi kerran entinenkin mies…

Tällaisilla pelisäännöillä sitä on pelattu nyt jo kauan. Ei pitäisi yllättää ketään.

Toinen asia, joka keskustelussa nousee esille, ainakin rivien välissä, on suomen hallituksen epäluottamus suomalaisia kuntapäättäjiä kohtaan. Siinä porukassa, siis niissä kuntapäättäjissä, on ihmisiä, jotka ovat omalla vapaa- ja osin työajallaankin olleet mukana kehittämässä kuntia ja palveluita eteenpäin, niin hyvinä kuin huonoina talousaikoina. Ohjeistukset ja lait ovat edelleenkin tulleet sieltä eduskunnasta käsin ja niihin ohjeisiin ja lakeihin, aika ajoin melko haasteellisiin, on sitten kunnissa tartuttu ja lähdetty viemään niitä eteenpäin. Nyt tuntuu siltä, että kaikki on tehty väärin ja laiva on paitsi käännettävä toiseen suuntaan niin myös muutettava äänieristetyksi.

Kohti jotain tiettyä päämäärää, sivuille vilkuilematta ja soraääniä kuuntelematta, hinnalla millä hyvänsä halutaan mennä.

Unohtuuko kuntalaisten kuuleminen? Ja minkälaiset vaikutukset tällä välinpitämättömyydellä on?

Kevätterveisin,

Satu

 

Avainsanat: valtionosuudet, kuntapäättäjä

Vuosi vaihtui - sähköllä tai ilman.

Torstai 5.1.2012 - Satu Koskinen

Vuosi vaihtui perinteisin menoin valtakunnassa. Muutama silmäpotilas tuli varoituksista huolimatta tänäkin vuonna, pari suojalaseilla ja pari ilman. Sähkökatkot pistivät paikoitellen asiat tärkeysjärjestykseen ja testasivat huoltovarmuutta.

Ja vihdoin viimein tällä viikolla saatiin lunta maahan.

Uuden vuoden juhlinnasta ei voi olla toteamatta, että ”huonomminkin olisi voinut käydä”. Sähkökatkot sen sijaan kertoivat, että maassamme ei hallita tätä asiaa. Paikoitellen tietotaito tältä saralta on esimerkillistä, kokemuksen opettamaa ja toimivaa. Osassa maatamme sähkökatkot venyivät juuri kokemattomuuden takia.

Keskusteluun nostettiin linjastojen huono kunto, pitäisikö linjat kaivaa maan alle ja lopulta tietysti myrskytuhot aiheuttavat sen, että sähkön siirtohinnat tulevat nousemaan. (Onko olemassa asiaa, joka saisi sähkön hinnan alaspäin?)

Aggregaatteja myytiin taas mukavasti. Jos sellaisen pienen bensakäyttöisen ennen joulua sai muutamalla satasella, veikkaan että hinnat ovat nyt ”pompsahtaneet jonnii verran”.

Sähkölinjojen maahan kaivamisen hinta tiedetään maassamme jo kohtuullisen tarkasti. (n.10mrd€) Sähkökatkosten aiheuttaman vahingon määrään arviointi sen sijaan on hankalampaa, mutta suurusluokat siitäkin olla selvillä. Viimeisin tieto taisi olla 70 miljoonaa euroa. (Tästä metsät n. 30milj€). Edellisen myrskyn perusteella v.2010 maksettiin vakuutuskorvauksia n. 100 miljoonan euron edestä, joista suuri osa taisi olla metsätuhoja.

Myrskyt eivät varmastikaan lopu tähän.

Onnettomuustutkintakeskus otti asiaan kantaa jo aiemmin syksyllä edellisten suurten myrskyjen selvitysten pohjalta. Korjattavia kohtia olivat raivaustöiden organisointi ja sähköyhtiöiden tiedottaminen.

Myös kuntien ja pelastuslaitosten aggregaattien määrän voisi ihan näin maalaisjärjelläkin todeta olevan - ainakin täällä maaseudulla -  liian pieni. Vesihuollon on toimittava, vanhustentalojen ja sairaaloiden on saatava sähköä. Puhelinkeskuksetkin taitavat vaatia sähköä toimiakseen.

Ihmetyttää myös se, ettei kodeissa tai taloyhtiöissä sähkökatkosta koeta mitenkään uhkana tai hankalana asiana. Jokainenhan voisi itse miettiä kodissaan, tai taloyhtiössään niitä parannuskohtia, joilla esim. viikon sähkökatkoksesta selviäisi. Suunnitelman voisi tehdä itselleen jo ennakkoon. Käyttöönotto sitten sähkökatkon yllättäessä ja naapureiden ja perheen kunnioitus on taattu. Ja ehkä vakuutusyhtiöstäkin heruisi pieni alennus maksuihin…

Toivotan Sinulle Hyvää Uutta Vuotta 2012!

Satu

Puheenvuoroni itsenäisyyspäivän juhlassa

Maanantai 12.12.2011 - Satu Koskinen

Laitan yleisön pyynnöstä puheeni luettavaksi. Olkaapa hyvät.

****

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisa juhlayleisö, hyvät karstuset!

Kiitos kutsusta tulla puhumaan tähän arvokkaaseen itsenäisyyspäivän juhlaan.

On oikeastaan erinomainen tehtävä saada miettiä suhdettaan itsenäisyyteen ja sen merkitystä kuntalaisten arkeen ja elämään.

Suomi juhlii tänään itsenäisyyttään.

Minulle Suomi on aina ollut kotimaa, josta en halua lähteä pois. Pidän vaihtelevista vuodenajoista, muista suomalaisista ja meidän tavastamme elää.  Kunnioitan aikaisempien sukupolvien työtä itsenäisyytemme eteen ja haluan omilla tekemisilläni vaalia ja viedä eteenpäin heidän arvojaan ja oppejaan.

Koulutus, työ ja yrittäjyys ovat itsenäisen suomen menestyksen tae.

Itsenäisen suomen yksi isoja onnistumisia on ollut koulujärjestelmä ja sen vakiintuminen osaksi jokaisen Suomalaisen perusoikeuksia. Luku ja laskutaito sekä perustiedot historiasta ja luonnontieteistä ovat meidän kaikkien oikeuksiamme. Lukutaito nousee mielestäni näistä tärkeimpänä esille. Tarjoamalla ihmisille työkalun, jolla asioihin perehtyminen, uuden oppiminen ja tiedon hankkiminen kaiken kaikkiaan on mahdollista, on yhteiskuntamme turvannut kaikille suomalaisille mahdollisuuden kouluttautua eteenpäin, omien taitojensa ja halunsa mukaan.

Kaikista ei ole tarkoitus tulla nk. kirjanoppineita, mutta perusammateissa sairaanhoitaja, siivooja, viljelijä, kaupanmyyjä tai parturi ammattitaitoon kuuluu tietty osa teoriaa, jonka oppii vain lukemalla. Meille suomalaisille tämä on mahdollista.

Suomessa suurella osalla työikäisestä väestöstä on työtä, joka turvaa tekijälleen vähintäänkin kohtuullisen elintason. Suomalaiseen työhön liitetään usein sellaisia laatusanoja kuin luotettava, laadukas, ammattitaitoinen. Suomalaiset ovat ahkeria työntekijöitä, jotka ovat ammatistaan ylpeitä.

Osasta olemme niin alamme huippua, että pelkona on tämän tärkeän pääoman vienti pois Suomesta muihin maihin. Ja näin tapahtuukin.

Mikä estää toteuttamasta niitä yritysideoita ja uusia innovaatioita täällä Suomessa? Olemmeko itse tämänkaltaisen kehityksen jarruna säädöksinemme ja pykälinemme?

Onko suomelle etua siitä, että suuret firmat, jotka myös paljon työllistävät, siirtävät toimintaansa pois täältä, halvempien työvoimakustannusten tai byrokratian takia?

Toimimme maassa niin, että palkkaus on tasa-arvoisempaa ja yhdenmukaisempaa. Mutta samaan aikaan olemme valmiit hyödyntämään kehittymättömämpien maiden alhaisempaa palkkatasoa tuotannossamme niin kauan, kunnes palkkapolitiikka niissäkin maissa ottaa meidät kiinni ja taas on yrityksen muutto edessä, johonkin halvempaan maahan.

Joku asia ei tässä yhtälössä ole oikein. 

Menestyäkseen Suomi tarvitsee myös yrityksiä. Erikokoisia, erilaisia yrityksiä, jotka toimivat täällä suomessa, tuottaen palveluiden ja tuotteiden lisäksi työtä suomalaisille.

Perheet ovat yhteiskunnan uusiutuva voimavara. 

Perhe – käsite on kovassa myllerryksessä. On ollut jo 70- luvulta asti. Muuttoliike kaupunkeihin ensin työn perässä ja nykyään sekä työn että koulutuksen perässä on muuttanut perheen rakennetta merkittävästi. Samassa taloudessa asuvat eri sukupolvet olivat yleisiä vielä 70- luvun maaseudulla ja kaupungeissakin. 80 luvulla tämä tapa asua lähti purkaantumaan. Eritytettiin ikäihmiset ja nuoret perheet toisistaan. Suurin syy tähän oli nimenomaan työn ja koulutuksen takia muuttaminen pois kotikunnista, maalta.

Tänä päivänä puhutaan yhteisöllisyyden puutteesta.

Lapset tulevat tyhjiin koteihin koulupäivän jälkeen, toisaalta vanhukset ovat yksinäisiä. Maalaisjärjellä ajatellen, tuomalla lapset ja vanhukset lähemmäksi toisiaan tämä yhtälö olisi ainakin osin ratkaistavissa.

Minulla oli ilo olla avaamassa yli 65-vuotiaille tarkoitettua Vanhoissa Vara Parempi- tilaisuutta syksyllä Karstulassa. Tupa oli täysi. Kun kysyin yleisöltä, mikä saa teidät iloiseksi, oli ensimmäinen kommentti: " Lapsen hymy".

Toinen asia, joka tälle ajalle on tyypillistä, on lasten ja nuorten pahoinvointi. Tämän näkee paitsi kasvavina lastensuojelun kustannuksina niin, aika ajoin lehtien shokkiotsikoina.

Onko ongelma sittenkään nuorten, vaan meidän vanhempien?

Työelämä asettaa kovia paineita. Samoin vanhempina olemme kovien paineiden alla.  Olisi hyvä olla parempi kuin joku muu tai toisaalta haluaisimme olla samanlaisia kuin joku muu. MIKSI?

Vanhemmuuteen ei ole oppikirjaa, eikä perheen onnellisuus ole yhtä kuin isot tulot. Elääkö vanhemmuus identiteettikriisiä? Mikä on saanut vanhemmat luopumaan rajojen asettamisesta?

Vanhemmuus on toki muutakin kuin sääntöjä. Vanhemmuus tarvitsee aikaa. Tunteakseen lapsensa ja saadakseen edes jonkinlaisen käsityksen jälkikasvun ajatuksista, yhdessäolo on tärkeää.

Annammeko me aikuiset lapsillemme riittävästi aikaa?

Hyvät kuulijat,

suomen kunnissa käydään vilkasta keskustelua itsenäisyydestä. Keskustelua käydään kuntien pakkoliitoksista, ja siitä mikä on vahva perus kunta.

Vastausta tähän ei osaa kukaan sanoa, mutta tämä on se kriteeri, joka nousee aina vain esille.

Vahva peruskunta.

Suomessa on kuntia, jotka ovat Suomeakin vanhempia. Kesällä oli ilo olla mukana Rautalammen kunnan, Karstulan emäpitäjän, 450-vuotis juhlassa. Päällimmäiseksi ei tullut mieleen, että tämä kunta pitäisi liittää johonkin toiseen pienen kokonsa, syrjäisen sijaintinsa tai yleisen mielipiteen takia. Ajattelin, että tällä kunnalla on tosi vahvat juuret, syvällä maassa. Miksei se saisi olla olemassa?

Karstulan kunta halutaan säilyttää itsenäisenä. Ei niin, että hinnalla millä hyvänsä, vaan niin, että kuntamme kehittyy ja menee eteenpäin. Aikaisemmat sukupolvet ovat tehneet mittaamattoman arvokasta työtä sen eteen, että Karstula on tänään se mitä se on.

Virkeä, vehreä, vilkas kulttuuripitäjä, jossa on hyvä asua ja olla.

Täältä on lähdetty sotiin, silloin kun sen aika on ollut ja tehty isoja uhrauksia isänmaan eteen.

Me jälkipolvet kunnioitamme sitä, eivätkä sanat riitä kiittämään tästä.

Karstula on vahva kunta, joka on aktiivisesti mukana myös Keski-Suomen toiminnassa.

Pidämme huolta siitä, että tämä alue kehittyy ja menee eteenpäin. Joskus tarvitaan rohkeita ja nopeitakin ratkaisuja, mutta olemme valmiit niitä tekemään, kunhan ne ovat Karstulan ja karstusten parhaaksi.

Arvoisa juhlayleisö.

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlien yksi teema on tänä vuonna tasa-arvo.

Hyvät ystävät, tasa-arvo on toisen kunnioittamista. Tarvitsemme kaikki toinen toistamme.

Haluan omasta ja Karstulan kunnan puolesta toivottaa Teille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää vielä Raili Malmbergin sanoin:

”Kun olin ihan pieni tyttö,
minun isänmaani oli pähkinän kokoinen.
Se oli niin pieni,
että sen sisään juuri ja juuri mahtui
minun maailmani ydin:
Koti ja äidin syli,
isän käsi ja yhdessä luettu iltarukous.
Kun olin pieni,
minun isänmaani maistui mansikkamaidolta
ja tuoksui niin kuin vastaleivottu leipä,
eikä kulkusten kilinä koskaan kokonaan lakannut siellä kuulumasta.

Kun minusta tuli aikuinen,
minun isänmaani kasvoi Suomen kokoiseksi
ja sai ihan uudet ulottuvuudet.
Minä opin rakastamaan sitä aikuisen naisen rakkaudella.
Opin löytämään yhä uusia vastauksia kysymykseeni:
mikä on minun isänmaani
ja miksi se on minulle niin rakas.

Minun isänmaani on tietysti tämä maa,
alue,jota kartalla kutsutaan Suomeksi,
sen järvet ja metsät, vainiot ja viljapellot,
kylät ja kaupungit.
Suven suloisuus ja talven kuurainen kimallus,
kevään liekehtivä vihreys ja syksyn purppurakulta.

Mutta minun isänmaani on muutakin.
Minun isänmaani on itsenäisyys.
Minun isänmaani on vapaus,
sananvapaus, liikkumisenvapaus, vapaus olla omaa mieltäni asioista.

Minun isänmaahani kuuluu kaikki se,
missä ihmisen henkiset juuret ovat,
kulttuuri, kieli,
tämä murteista rikas, vivahteikas ja sointuva suomen kieli,
jota niin monet runoilijat ovat käyttäneet kuin jaloa instrumenttia:
" Ruislinnun laulu korvissani/ tähkäpäiden päällä täysi kuu/
kesäyön on onni omanani/kaskisavuun laaksot verhouu…"

Isänmaani on lippu ja laulu, itku ja nauru,
rukous ja kirous,
syntyminen ja kuoleminen,
työnteko, viha ja rakkaus.
Se on Sibeliuksen sinfonia ja Porilaisten marssi,
mutta se on myös suvivirsi ja Monosen Satumaa-tango
haikeasti haitarilla soitettuna.

Isänmaani on suomalainen kansa,
minun kansani,
kaikki suomalaiset ikään , ammattiin, asuinpaikkaan katsomatta,
puoluekannasta riippumatta,
työläinen ja talonpoika, palkansaaja ja johtaja,
maalainen ja kaupunkilainen, nuori ja vanha.

Minun isänmaahani kuuluu myös suomalainen menneisyys.
En voi puhua isänmaasta muistamatta
menneitten sukupolvien työtä.
Tuhannet ja taas tuhannet esivanhempamme,
eivät vain merkkimiehet ja -naiset,
vaan aivan tavalliset kansannaiset ja -miehet,
ovat tekemällään työllä ja uurastuksella
luoneet sen pohjan, jolle kaikki tässä maassa loppujen lopuksi rakentuu.

Minun isänmaahani kuuluvat myös sankariristien rivit,
niiden veljiemme ja sisartemme muiston kunnioittaminen,
jotka eivät väistäneet vastuuta silloin,
kun isänmaa heiltä vastuunkantamista ja uhrauksia vaati,
ja joita saamme kiittää siitä,
että nyt voimme elää vapaan maan vapaina kansalaisina.

Eläköön, kauan eläköön Suomi !”

Tervehdyssanat joulukadun avajaisissa

Lauantai 3.12.2011 - Satu Koskinen

Hyvää iltapäivää karstuset!

Vuosi on mennyt todella nopeasti ja taas on joulu tulossa. Ensilumi antoi jo pikkuisen ennakkoa joulutunnelmasta, mutta ilo oli lyhytaikainen.

Joulunodotus alkaa näkyä jo kaupoissakin. Suklaalavat ovat saapuneet jo aikoja sitten, joulukoristeita on ja ennen kaikkea pikkuväkeä parveilee mielenkiintoisten lelupakkausten vierellä, nenä paketissa kiinni. Osaakohan se pukki tehdä mulle just tommosen jutun? Eletään jänniä aikoja!

Pitäisi olla kiltti ja kunnollinen. Joskus, tosi harvoin tietty, se meinaa olla vaikeaa.

Tämä koskee tietysti myös meitä aikuisia.

Joulukuu on alalla kuin alalla kiireinen kuukausi. Kaikki mahdolliset kokoukset, palaverit, tilaukset ja tehtävät kasaantuvat vuoden loppuun. Työpäivät venyvät ja ennen joulua alkaa akku olla jo tyhjä ja joulumieli on jossain kaukana.  Mutta tämä kuuluu jouluun. Jouluaattoillan rauhallisuus tuntuu mahtavalta tiiviin työrupeaman jälkeen.

Monen mielestä joulussa parasta on yhdessäolo perheen tai kavereiden kanssa. Pienille, ja joillekin isoillekin, lahjat ovat tärkeitä. Jouluun kuuluu omat perinteensä, jotka tekevät joulusta odottamisen arvoisen juhlan.

Joululla on toinenkin puolensa.  Joulu on varsinainen työn juhla.

Joulupukin paja työllistää vuosittain 10000 ihmistä. Tonttujen jouluun käyttämä raha on keskimäärin 465€.

Karstulassa tämän tutkimuksen mukaan puhutaan noin puolentoista miljoonan euron summasta.

Jouluun kuuluu olennaisena osana ruoka - suomalainen, perinteinen ruoka. Erityisen ilahduttavaa oli kuulla, että juhlapöydän kunkku eli kinkku on yli 90 prosenttisesti kotimainen. Laatikoiden osalta kotimaisuusaste taitaa olla sata.

Kunnan tervehdykseen on perinteisesti tainnut kuulua kehotus käyttää joulunkin alla oman kunnan yrittäjien palveluita ja tuotteita. Niin tänäkin vuonna.

Meillä karstusilla on etuoikeus asua kunnassa, josta löytyy väkimäärään suhteutettuna yllättävän paljon erikoisliikkeitä, siis muitakin liikkeitä, kuin ruokakauppoja.  Reilu vuosi sitten pidetyn ideamyllyn yhteydessä kuntalaiset esittivät paljon toiveita, jotka kohdistuivat nimenomaan yritysten tuote- ja palveluvalikoimaan.

Paras tapa turvata tai jopa parantaa palveluita, tarkoitan tässä nimenomaan yrityselämän palveluita, on käyttää niitä. Kaikkea ei aina heti hyllystä löydy, mutta kysymällä asia saattaa hoitua muutamassa päivässä.

Mieleen tulee kyltti erään karstusen yrittäjän seinällä: Mahdottoman teemme heti, ihmeiden tekeminen kestää vähän aikaa.

Jokainen euro, joka kannetaan kuntamme ulkopuolelle, sinne mistä halvemmalla saadaan, on pois omasta hyvinvoinnistamme.

Kylänraitilla on alkanut tapahtua. Linnunlaulun talon purkaminen on lähtenyt käyntiin. Viimeistään keväällä 2012 tontilla aloitetaan rakennustyöt uuden kiinteistön osalta. Paikalle on tulossa asuinhuoneistoja ja katutasoon liikehuoneistoja.  Kiinteistö tuo paitsi rakentuessaan työtä niin valmistuessaan uutta ilmettä keskustan katukuvaan. Se kertoo myös yrittäjien tahdosta kehittää Karstulaa.

Karstulan kunnan puolesta toivotan teille kaikille rauhallista ja mukavaa joulunodotusta.

Avainsanat: työ, yrittäjyys, joulu

On the road again!

Lauantai 19.11.2011 - Satu Koskinen

Puhun siis kunnan kannalta eräästä merkittävimmästä perusrakenteesta eli tiestä. En ota kantaa siihen, onko tien oltava pikitie vai hiekkatie. En myöskään väitä, että joku tarvitsee tietä enemmän kuin joku toinen.

Tie on vain yksinkertaisesti oltava olemassa, jotta arkielämä sujuu.

Yritystoiminnan perusedellytys vaikkapa palveluyrityksissä on se, että asiakkaat pääsevät tulemaan yritykseen ostoksille, parturiin, lääkäriin jne. Teurastamolle ei tule lihaa jalostukseen eikä meijerille  maitoa ellei kuormien ajo onnistu. Varaosien vienti perille ei onnistu ilman toimivia ajoväyliä. Metsien bioenergia on joskus tiettömienkin taipaleiden takana, mutta rekalla lämpölaitoksiin päästäkseen, se tarvitsee tien.

Lapset kulkevat koulutietä, kylätie voi olla hiljainen ja Kaamasen tiellä tapahtui paljonkin.

Teitä käyttävät kaikki.

 Teillä tietymättömillä ovat sen sijaan ne rahat, joita tämän asian hoitamiseen tarvitaan. Ja joka tapauksessa ne ovat riittämättömät. Suomen hallituksen tämänhetkisen näkemyksen mukaan ”liikennejärjestelmän toimivuuden ohella entistä tärkeämmäksi painopisteeksi nousee liikenteen päästöjen vähentäminen ja kestävän kehityksen edistäminen myös liikennepolitiikassa”. Ja toimiihan tämä tietysti. Ei kunnollisia teitä, vähemmän liikennettä, vähemmän päästöjä.

Karstulan kunnassa olemme kuluvalla kaudella panostaneet merkittäviä summia tieverkoston uudisrakentamiseen. Toivon, etteivät tämänkaltaiset hankkeet jää viimeisiksi. Tie on luonteeltaan siitä hyvä investointi, että kun se kerran on tehty, se pysyy paikallaan ja palvelee alueensa ihmisiä päivittäin.

Nautitaan tästäkin peruspalvelusta, toimivasta tieverkosta ja pidetään ääntä sen puolesta.

 Tienkäyttäjän terveisin, Satu

Avainsanat: tie, yrittäjyys

Kohti uutta keskussairaalaa

Sunnuntai 23.10.2011 - Satu Koskinen

Keski-Suomessa pohditaan uuden keskussairaalan rakentamista.

Asiasta on tiedotettu kuntapäättäjille kunnassamme jo alustavasti ja toinen seudullinen tilaisuus on tulossa ensi viikolla. Keskisuomalainen pitää kiitettävästi myös asiasta ajan tasalla.

Kyseessä on mittava investointi, jonka tekemisestä päättävät Keski-Suomen kunnat yhdessä. Viimekädessä päätösvalta on sairaanhoitopiirin valtuustolla.

Vanha sairaala on tullut tiensä päähän.

Massiivinen rakennuskompleksi, jota on laajennettu keskeltä ulospäin aina kulloisenkin vuosikymmenen tarpeen mukaan, on kasvanut jo sen kokoiseksi, että pelkkä logistiikka nielee ison osan oikeilta töiltä. Myös korjauskustannukset ovat korkeat. Joka vuosi jotain remppaa.

Suurin osa kommenteista, joita olen kuullut tästä hankkeesta, ovat joko uuden puolesta, tai en ole vielä päättänyt.

Paljon mietityttävät tietysti myös kustannukset. Meille on kerrottu, että uuden sairaalan rakentamisesta aiheutuvat kustannukset katetaan toiminnan tehostumisen seurauksena tulevilla kustannussäästöillä. Näin toteutuessaan todella tarpeellinen hanke.

Vaihtoehtoisia toteuttamismalleja on 4: korjataan vanha, rakennetaan viereen uusi sillalla tai ilman tai kokonaan uusi sairaala uudelle tontille.

Tähän mennessä ja tällä tiedolla edullisimmalta vaihtoehdolta näyttää kokonaan uusi sairaala uudelle tontille.

Tarkemmat laskelmat kertovat sitten kustannusarvion tarkemmin.

Tämä on asia, joka on hoidettava mallikkaasti maaliin.

Tarvitaan asialliset tilat, joissa potilaat saavat tarvitsemansa hoidon ja joissa tiloissa työntekijöillä on hyvä tehdä työtä.

Projektin onnistuessa Keski-Suomen keskussairaalasta tulee todellakin edelläkävijä terveyteen.

 

Satu

 

"Mitä sinne pellon laidalle kuuluu?"

Lauantai 15.10.2011 - Satu Koskinen

Eräällä kokous tuttavallani on tapana usein kysyä noin kun tapaamme.

Vaihdamme kuulumiset keleistä, kulloisenkin ajankohdan peltotöistä ja luonnonilmiöistä. Hän sanoo, että olen etuoikeutetussa asemassa kun saan asua maalla. Uskon, että hän tarkoittaa mitä sanoo.

Kuluvan vuoden aikana olen useamman kerran miettinyt tätä etuoikeutusta asua maalla.

En haluaisi muuttaa pois. En millään.

Kuulun siihen muutamien (sitäkin sitkeämpien) vastarannan kiiskien joukkoon, jotka ovat asuinpaikkansa valinneet vastoin valtavirtaa. Olen siis karstusittain sanottuna veen tuoma.

Tunnen muutamia muitakin, eri ammattiryhmissä toimivia, jotka ovat tehneet saman päätöksen. Maaseudulta haetaan jotain, mitä kaupungista ei löydy.

Sivusta seuraan myös omien sukulaisteni harkintaa kaupungin ja maaseudun välillä. Mökki olisi kiva olla, jotta pääsisi pois viikonlopuiksi ja lomiksi - mielellään myös talvella. Ja viimeistään eläkkeelle kun päästään, niin sitten lähtee muuttokuorma kohti kotiseutua.

Valtavirta vetää kohti kunta- ja kaupunkikeskuksia, keskittämistä ja isompia yksiköitä. Yksilöstä viis. Tavoitteena aamulla metrossa istuva apaattinen porukka, joka lähtee kotoa kello seitsemän ja tulee vielä apaattisempana takaisin kello viisi. Lähiöt täyttyvät ja joukkoliikenne pelaa.

Näinkö haluamme asian olevan?

Tänään pellon laidalta näkyy aurinko, lauma joutsenia, kylätie ja oma työpaikka. Naapurin isännän traktorin ääni kuuluu ja kylä elää syksyistä, rauhallista päivää.

Maailma näyttää hyvältä!15.10.2011_032.jpg

Maailma muuttuu, mutta muuttuuko mikään muu?

Torstai 13.10.2011 - Satu Koskinen

Eletään aikaa, että joka paikassa kuohuu. Halutaan pois vanhasta, kokeilla jotain uutta, ei oikein tiedetä mitä se on, mutta vanhaan ei ole paluuta.

Aidan takan ruoho näyttää vihreämmältä ja edullisemmalta. Hinta-laatu-suhde on kohdallaan, kuten sanonta kuuluu.

Koko sen lyhyen ajan, jonka sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita olen luottamustoimissa seurannut, on ollut joko menossa tai tulossa joku suuri ja uhkaava tuntematon, iso muutos, johon varaudutaan tai jota pelätään. Palveluiden kehittäminen on muutettu projekteiksi, joita tulee ja menee ja jotka useimmiten tuottavat kolmessa vuodessa uuden projektin, jonka tarkoituksena on sitten tutkia, miten se edellinen projekti onnistui ja jatkaa kesken jäänet asiat loppuun.

Ja uhka saadaan torjuttua, vastataan uuteen lakimuutokseen tai on tehty niin kuin on käsketty.

Työtä tehdessä, alalla kuin alalla, on nykyään niin kiire, että työn kehittäminen tai toimintatapojen muuttaminen vaativat projektin ja erilliset henkilöt, jotka luovat sitten mallin toimia uudella tavalla.

Se jatkoprojekti opettaa sitten asiat käytäntöön. Ja siihenkin tarvitaan joku, organisaation ulkopuolelta neuvomaan. Ja muutokset tapahtuvat hitaasti juuri tästä syystä.

Miksi ei vain tuumattaisi yhdessä ja alettaisi toteuttaa asioita järkevämmin?

Erään viisaan sanoin: Ottamalla miljoona pois toiminnasta, se muuttuu. Antamalla miljoona lisää, kustannukset kasvavat.

Tämäkö on ainut tapa (nopeammin) kehittää toimintoja?

Satu

 

Avainsanat: muutos, projektit

Meidän skootteri on varastettu!

Sunnuntai 2.10.2011 - Satu Koskinen

Ystävätär kertoi reissussa esimerkin poliisin toiminnasta sivukylällä, kaupungin puolella.

Työpäivän jälkeen perheessä huomattiin, että skootteri on hävinnyt. Ei kun poliisiin yhteyttä. Yksi päivä meni sen selvittämiseen, kuinka saada yhteys virkavaltaan. Kun numero viimein löytyi, kertoi nauhoite, että virastomme on auki parittomina viikkoina keskiviikkoisin siihen ja siihen kellonaikaan. Ei ollut pariton viikko, joten ilmoituksen teko venähti myöhäisemmäksi ja lopputuloksena hän jätti soittopyynnön asiaa koskien. Asia hoitui, mutta hitaasti. Skootteri jäi niille teilleen. 

Ystävä kertoi lapsensa joutuneen äkäisen koiran hyökkäyksen kohteeksi. Hän vei asian poliisin tietoon ja virkavalta päätti, että kyseinen koira tulee lopettaa. Selvisi, että koira oli hyökkäillyt myös muiden kimppuun ja oli selvästi häiriintynyt ja vaarallinen. Kuulin tämän asian noin pari vuotta sitten.

Tapasin naapurin emännän heittopostilaatikolla tässä männä viikolla. Vaihdettiin kuulumisia ja hän kysyi minulta, olinko nähnyt kun oikein kaksi maijaa oli ajanut perätysten ohi.

Ei. En ollut nähnyt. Mistähän oli oikein kyse?

Olisivatkohan ne sitä äkäistä koiraa menneet lopettamaan..

Toisen naapurin pellolla kulkee sähkölinja. Joutsen oli lentänyt sähkölinjaan, katkaissut kaulansa ja kuollut. Paikalla oli päivän sisällä kaksi poliisia tekemässä raporttia tapahtuneesta ja naapuria kuulusteltiin tarkasti tapahtuneesta.

Löysin sisäasiainministeriön sivuilta tiedotteen, jossa sanotaan, että ”Poliisin varoja ohjataan operatiiviseen toimintaan”.

Tavoitteena on turvata poliisipalvelut koko maassa ja juhlavasti tiedote loppuu: ”Tärkeä tavoite on varmistaa poliisin toimintaa tehostavien tietojärjestelmien käyttöönotto ja niiden yhteensovittaminen muiden turvallisuusviranomaisten tietojärjestelmien kanssa”.

Perusongelmaksi jää silti, mistä saada poliisi tänne taajama-alueen ulkopuolelle silloin kun sitä todella tarvitaan?

Tällä hetkellä ”hallitut prosessit, joita operatiivinen johto koordinoi ajanmukaisilla tietoteknisillä innovaatioilla ja palvelutarpeeseen nähden alimitoitetulla budjetilla” eivät vain toimi.

Poliisi tarvitsee lisää rahaa toimiakseen vaikuttavasti.

Karstulasta, rakkaudella.

Sunnuntai 25.9.2011 - Satu Koskinen

Kulttuuri on sanana aika juhlava.

"Kulttuuri tarkoittaa tavallisesti yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta".

Kulttuuria varten on perustettu kulttuuritaloja, -lautakuntia ja onpa monessa kunnassa myös kulttuurisihteeri.

Joskus puhutaan korkeakulttuurista, jota pidetään populaarikulttuurin vastakohtana.

Sanana tuttu on myös monokulttuuri, jolla viitataan yksipuoliseen kasvivalintaan peltoviljelyssä.

Maassamme ylintä valtaa kulttuurin saralla käyttää kulttuuriministeri.

Eli siis, me suomalaiset otamme kulttuurin melko tosissamme. Siis kaikenlaisen kulttuurin.

Tänä viikonloppuna minulla oli tilaisuus olla mukana Karstulan Mieslaulajien esityksessä Savoy- teatterissa, Helsingissä.

Mieskuoron projekti on ollut mittava. Käsikirjoitus, laulut, harjoitukset, tanssit ja kaikki ne illat harjoituksissa, jotta esitys on saatu valmiiksi. Eikä siinä vielä kaikki.  Sitten pakattiin laulajat, tanssijat, bändi ja lavasteet auton kyytiin ja kohti Helsinkiä. Kuorman purku, viimeiset harjoitukset ja eikun show käyntiin.

Ja teatteri oli täynnä. Yli 600 fania oli paikalla.

Mistä näitä karstusia oikein tulee? Kysyi vieruskaverini.

Niinpä! Sieltä mistä kaikkia muitakin, noin lähtökohtaisesti, mutta tähän näytökseen porukka oli tullut pitkälti pääkaupunkiseudulta.

Sukulaisia, ystäviä, kavereita, kaverin kavereita jne. Kaikki verkostot oli otettu käyttöön. Sähköpostilistat, netti, naamakirja, paperimainokset sellaisiin julkisiin tiloihin, jossa on odotellessa aikaa lukea? Ja iso osa talkoilla. Käyttäen niitä verkostoja, joita vuosien mittaan on kaveriporukoihin muodostunut. Ja Savoy oli täynnä!

Esitys oli paitsi hyvännäköinen (tietysti!) niin myös upean kuuloinen. Ammattitaito kuului ja näkyi. Kuoro pisti parastaan!

Tunnustan, että "fanitan kybällä"!

Päällimmäiseksi esityksestä jäi mieleen se mahtava yhteenkuuluvaisuuden tunne. Ei erikseen maalaisia ja kaupunkilaisia, vaan teatteri täynnä ihmisiä, joita yhdistää kotiseuturakkaus. Mielestäni tämä oli ja on sitä kulttuuria parhaimmillaan.

Toiseksi ajattelin sitä paloa, joka taiteilijoilla on ollut tämän näytöksen aikaansaamiseksi. Ei suurilla rahoilla eikä kalliilla rakennuksilla vaan rakkaudesta musiikkiin.

Kiitos elämyksestä!

Satu

Tule Henna kahville Karstulaan

Sunnuntai 18.9.2011 - Satu Koskinen

 

Kuntaministeri on tulossa vierailulle seutukunnallemme. Ystävällisesti meidät kutsutaan mukaan kuuntelemaan ministerin linjauksia ja ajatuksia kuntapolitiikasta täällä meidän alueellamme.

Onhan se hienoa. Että pääsee kuuntelemaan ministerin linjaukset, jotta tietää sitten ...mitä?

Meillä Karstulassa on jo pidempään, siis useamman valtuustokauden ajan, ollut yhteinen, yli puoluerajojen menevä kanta siitä, että haluamme kuntamme säilyvän itsenäisenä. Kanta perustuu tahtoon, tietoon ja tunteeseen.

Haluamme olla itsenäisesti omista asioistamme päättävä kunta. Kyse ei ole pelkästään rakennuksista tai luottamuspaikoista vaan siitä, että asioistamme päättää oman kuntamme alueella, omista kuntalaisistamme valitut luottamushenkilöt. Siis meidän oma porukka.

Tietopohja perustuu talouden tunnuslukuihin, työpaikkaomavaraisuuteen ja palvelutasoon. Me olemme pärjänneet tällä toimintamallilla hyvin. Olemme onnistuneet elinkeinopolitiikassa, säilyttäneet tärkeät lähipalvelut laadukkaina ja mahdollisimman lähellä.

Tunne siitä, että Karstula on itsenäinen kunta on vahva. Se yhdistää kuntalaisia ja antaa meille jotain yhteistä, jota vaalia ja josta olla ylpeitä. Kyse on meidän kunnastamme. Miten joku työryhmä tai ministeri, työpöytänsä ääressä, isolla kylällä, voisi tietää paremmin kuin me itse, mikä on meille hyväksi?

Odotan innolla, tai ainakin suurella uteliaisuudella, mitä sellaista ministerillä on meille kerrottavaa kunnastamme, jota emme jo tietäisi. Veikkaan, että meillä olisi hänelle monta sellaista juttua kerrottavaksi ja opiksikin otettavaksi, joita hän ei vielä meistä tiedä.

Palaillaan tähän aiheeseen vielä...

PS. Kahvit tarjoan rouva ministerille ja kierroksen mallikkaassa Maaseutulukiossa, jos aikataulu sallii...

Avainsanat: kuntien pakkoliitokset

Kolmen ruuhka anttilantiellä

Sunnuntai 11.9.2011 - Satu Koskinen

Sisareni asuu pääkaupunkiseudulla ja kulkee julkisilla kulkuneuvoilla töihin aamuin illoin. Työmatkaa on 50km ja aikaa kuluu 60 min. Siis vuorokaudessa hänellä kuluu 2 tuntia työmatkoihin.

Syy työmatkan venymiseen on ruuhka. Samaan aikaan Helsinkiin töihin pyrkii muutamia muitakin. Jokainen mielellään omalla autollaan, koska julkisiin kulkuneuvoihin nähden oma auto on nopeampi.

Ongelma on todellinen, eikä tosiaankaan uusi.

Ratkaisuksi tähän asiaan esitetään ruuhkamaksua. Arviolta parin euron päivittäisen ruuhkamaksun maksamalla ajamista voisi jatkaa kuten ennenkin. (Äkkiä laskien siis vuositasolla yli 500€.) Käyttämällä julkisia kulkuvälineitä maksua ei menisi. On arvioitu, että julkisen liikenteen käyttö kasvaisi näin jopa 10 %. 

Lehtijuttu kertoo että, tätä maksua suunnitellaan koko maahan. Maksu olisi kuulemma matalampi täällä syrjäseudulla. Auton ikkunaan lähetin (Hintaan x.) ja tien laitoihin vastaanottimet, joilla tieto ajoneuvon kulkemisista menee eteenpäin ja laskutukseen.

Mekin täällä Karstulassa olisimme tulevaisuudessa mahdollisesti ruuhkamaksun, tai tienkäyttömaksun piirissä.

Kaiken tämän palvelujen ja hallinnon keskittämisen huumassa unohdetaan, että liian tiheä asutus ja keskitetty rakentaminen johtavat väistämättä mm. pääkaupunkiseudun kaltaisiin liikenneongelmiin. Näiden ongelmien ratkaiseminen maksaa. Olisi väärin laittaa maaseutu maksamaan tämä ongelma. 

Auto on välttämättömyys täällä maalla. Työ-, kauppa- ja osin koulumatkatkin on tehtävä omilla autoilla, koska julkista liikennettä ei ole. Suunnitellut veronkorotukset polttoaineisiin ja ajoneuvoveroihin kurittavat jo varsin kovasti maaseudun autoilijoita, niin yksityisiä kuin yrittäjiäkin. Jos autoilusta johtuviin kuluihin lisätään vielä tienkäyttömaksu, niin voidaan todella sanoa, että nykyhallitus kurittaa ja kurjistaa maaseutua.

Tienkäyttäjän terveisin,

Satu

 104.jpg

PS

Päivän lenkillä Anttilantiellä tuli vastaan yksi rekka ja kolme henkilöautoa.

Olisihan siinä tienlaidan ”autolaskurissa” ihmettelemistä jos ei muuta. Kun vielä veikkaan, että tieto mittarista menee langatonta verkkoa pitkin keskuspaikalle rekisteröitäväksi, jouduttaisiinhan täälläkin nämä tietoliikenneyhteydet viimein laittamaan kuntoon. Mutta sitä ruuhkaa, jonka takia työmatka hidastuu, saadaan odottaa. Ja jos työliikenneruuhkaa tänne saataisiin, kannattaisiko siitä rangaista?

Avainsanat: tiemaksu

Tästä se alkaa

Lauantai 3.9.2011 klo 19:40 - Satu Koskinen

Viime viikon torstaina 25.8.Käpälälaudan kämpällä pidettiin tupailtaa karstusittain. Paikalla oli keskustalaisia meiltä ja muualta ja illan yhtenä tarkoituksena oli polkaista kunnallisvaalityö käyntiin. Karstulasta löytyi jo neljä nimeä paperiin.

Lupauduin mukaan kunnallisvaaleihin harkinnan jälkeen.

Painopisteinä Karstulassa seuraavalla kaudella tulevat olemaan mm. yrittäjyys, koulutus ja peruspalvelut. Niihin panostaminen oikea-aikaisesti  takaa onnistumisen kokonaisuudessaan.

Karstulan säilyminen itsenäisenä vaatii työtä ja hyvää yhteistyötä ympäröivien kuntien kanssa. Tätä yhteistyötä olemme mielestäni tehneet onnistuneesti kuluvalla kaudella ja toivon yhteistyön jatkuvan hyvänä tulevaisuudessakin.

En usko kuntaliitosten parantavan kuntien taloutta juurikaan, vaan ratkaisut talouden ongelmiin löytyvät tavasta toimia ja tehdä työtä.

Hyvää alkanutta syksyä!

Satu

 

 

Avainsanat: kunnallisvaalit 2012,

« Uudemmat kirjoitukset