Hei sinä siellä!
Olen Satu Koskinen.
Syntynyt, perus- ja lukiokoulutettu pääkaupunkiseudulla, maatalouskoulutettu Saarijärven Tarvaalassa ja nyt jo suurimman osan elämästäni asunut Keski-Suomessa ja Karstulassa.
Olen lasteni mukaan ongelmanratkaisija, eläinrakas ja luotettava. Mieheni mukaan jääräpäisen jämpti. Allekirjoitan nämä määreet. Tämä porukka varmasti tuntee minut parhaiten.
Politiikassa olen tiimipelaaja. En pidä vatuloinnista ja toisinaan päätöksenteon hitaus tuskastuttaa, mutta hyvä valmistelu ja perehtyminen asioihin on päätöksenteossa välttämätöntä.
Politiikassa tavoiteitani ovat hyvinvoiva Karstula ja Keski-Suomi. Laitoja myöten.
Kolme tärkeintä arvoani politiikassa
Sitoutuminen
Minusta politiikassa on hyvä tunnustaa väriä. Kertoa avoimesti millä arvoilla ja tavoitteilla päättäjänä toimii. Itse olen Keskustalainen ja toimin niiden arvojen mukaisesti. Päättäjänä on tärkeä myös sitoutua niihin tehtäviin, joita hoitaakseen vaaleissa saa.
Tasa-arvo
Kannatan politiikassa tasa-arvoa. Tasa-arvo on toisen ihmisen kunnioittamista.
Rehellisyys
Päätöksiä joutuu aina aika ajoin perustelemaan. Oman mielipiteen kertominen selkeästi ja suoraan on minusta oikea tapa toimia. Silti ei tarvitse loukata toisia, vaikka suoraan sanookin.